Kala ruokavaliossa

Kala ruokavaliossa

Monipuolinen ja terveellinen ruokavalio on kaiken perusta. Silloin jaksaa tehdä asioita ja mieli pysyy virkeänä, oikean vitamiinien ja ravitsemusaineiden ansiosta.

Usein esimerkiksi pitkäaikaiseen väsymykseen tai muihin sairauksiin auttaa ruokavalion muuttaminen terveellisemmäksi ja monipuolisemmaksi. Yksi terveellisen ruokavalion kulmakivistä on myös kala. Kala sisältää runsaasti erilaisia ravintoaineita, jotka ovat elintärkeitä kehon hyvinvoinnille ja mielelle. Kalan syömistä suositellaan vähintään 2 tai jopa 3 kertaa viikossa. Kalaa voi kuitenkin syödä enemmänkin, jolloin sen terveysvaikutukset vain lisääntyvät. Valkoiset kalat ovat myös erittäin vähärasvaisia, joten niitä suositellaan syötäväksi jopa dieettien aikana. Kaikkein rasvaisin kala on lohi, jonka syömistä kuitenkin suositellaan sen sisältävien kalaöljyjen takia, mutta sitä ei kuitenkaan kannata suuren rasvaisuuden takia syödä joka päivä. Kuitenkin, jos kala ei kuulu ruokavalioon voi sen ainakin osittain korvata syömällä kalanmaksaöljyä, joka sisältää kaikki kalan ravintoaineet. Ravintolisä ei kuitenkaan ole koskaan yhtä hyvä vaihtoehto kuin tuoreen kalan syöminen.Kala on myöskin kaikkein paras D-vitamiinien lähde ruokavaliossa, jonka takia sen syöminen jo itsessään muokkaa ruokavaliota terveellisemmäksi. Kala myöskin sisältää hyviä pehmeitä rasvoja, jotka ovat hyväksi sydämelle ja aivoille. Tästä tuleekin sanonta, että kalanmaksaöljy tekee sinut viisaammaksi, joka osittain on tietyllä tasolla tottakin. Kalan proteiini on myöskin todella hyvänlaatuista ja se ei varastoidu kehoon samalla tavalla kuin huonommat proteiinit. Kalasta saa myös tärkeätä B12 vitamiinia, seleeniä ja muita kivennäisaineita, jotka auttavat jaksamaan.Kala kannatta valita sesongin mukaan, jolloin saa kaikkein tuoreinta kalaa, jota ei myöskään ole kasvatettu kasvatuslaitoksissa. Suurin osa suomalaisista kaloista on luonnonkaloja. Ainoastaan lohta ja siikaa joudutaan kasvattamaan kasvatuslaitoksissa. Kalaa kannattaa myös vaihdella aina ruuan mukaan, niin kalasta saa kaikkein monipuolisimman hyödyn.

Kalan syönnin vastuullisuus

Kalaa valitessa kannattaa myös valita vastuullisesti tuotettua, eli kestävästi pyydettyä kalaa. Tämä tarkoittaa, että kalaa valitessa kannattaa suosia elinvoimaisia kalalajeja, joiden pyytämisestä tai kasvatuksesta aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa ympäristöä ajatellen. Kala on kuitenkin perusteiltaan hyvin ympäristö ystävällistä ruokaa, joka aiheuttaa huomattavasti vähemmän päästöjä kuin lihatalous. Luonnonkalojen pyydystäminen saattaa myös osaltaan auttaa vesistöjä. Se nimittäin poistaa vedestä ravinteita, mikä taas vähentää veden rehevöitymistä. Tässäkin kuitenkin on rajansa ja kaikkien kalojen kalastaminen vedestä aiheuttaisi taas vesistön kuoleman, mutta sopiva määrä taas auttaa vesistöä selviytymään. On kuitenkin olemassa lajeja joiden syöntiä villinä eli luonnosta pyydettynä tulisi välttää. Tällainen laji on esimerkiksi villilohi, joka on uhanalaisten eläimien listalla. Suomessa kuitenkin suurin osa myytävästä lohesta on kasvatettu, joten sitä harvemmin joutuu kaupassa miettimään. On myös ympäristön kannalta tärkeää vaihdella eri kalalajien kanssa, jolloin yhden kalalajin kuormitus ei kasva liian suureksi. Myöskin sesongin mukaisen kalan syöminen tekee siitä paremman valinnan ympäristöä ajatellen.

Kalan syönnin vastuullisuus

6 hyvää syytä syödä kalaa

  1. Kala on kiistatta toditettu kaikkein ravitsemuspitoisimmaksi lihaksi, jolla on erinomaiset ravitsemukselliset ominaisuudet.
  2. Kalan monityydyttämättömillä rasvahapoilla on todella monia terveyttä edistäviä vaikutuksia, jotka voivat jopa ehkäistä sydän- ja verisuonisairauksia.
  3. Kala on erittäin kevyttä ruokaa, jolla on alhainen energiataso. Tällöin kala on hyvä vaihtehto diettiruuaksi.
  4. Kala on ruuista paras D-vitamiinin lähde, jota ilman on hnkala saada tarpeeksi kyseistä vitamiinia muiden ruokien avulla.
  5. Kala sisältää erittäin paljon proteiinia. Sen proteiini pitoisuus on jopa 20 prosenttia.
  6. Kala sisältää välttämättömiä animohappoja juuri oikeassa suhteessa. Se sisältää myös muita tärkeitä vitamiineja a seleeniä.